Onko minulla aikaa?

Perinteisessä mielessä ei, mutta minäpä olen päättänyt järjestää sitä itselleni!

Verkkotyöskentely on parhaimmillaan silloin, kun kaiken keskessä syttyy lamppu, jonka jälkimainingeissa ottaa aikaa rustata ja laittaa muistiin mitä mielenkiintoisempia juttuja. Aika on sitä, että päättää antaa sitä tässä ja nyt tälle tärkeälle asialle.

Eikä tämän hetken tärkeä asia ole muilta asioilta pois.

Tämä blogi on mahtava muistilappu, joka on aina mukana: seuraavaksi otan haltuun tämän asian.
Aiemmin kuvittelin, että en voi tehdä blogia, koska en tiedä mikä on RSS-syöte, mutta tässä sitä ollaan... en tiedä sitä vieläkään, mutta blogeja rakentelen... Tapaamisiin itk:ssa Hämeenlinnassa!

P.S. Suomen kieli kehittyy koko ajan. Uusin uudennos ja mobilisoituneen ikuisen oppijan päivän verbi on punkuttaa. Sen merkitys on aina sosiaalinen ja semanttinen totuus täydentyy vain, jos riittävä määrä samanhenkisiä yksilöitä kerääntyy samaan paikkaan vähintäänkin kitaran tai valinnaisesti huuliharpun käytännölliseen läheisyyteen. Joissain rajoittuneissa tilanteissa verbin käyttö voidaan rajata tarkoittamaan myös kahden yksilön keskeiseksi ajankäytöksi, jonka tarkoituksena on rajata maailma ja sen ilmiöt sen hetkisen vallitsevan tilanteen puitteissa käsiteltäviksi kokonaisuuksiksi!