Kirja-arviota

Luin tässä taannoin Hannes Karppisen omaelämänkerrallisen kirjan Parantajan tie (Otava, 1998). Kirja keskittyi kertomaan hänen lapsuudestaan (joka oli köyhä), varhaisesta työhön joutumisesta ja sittemmin tiestä parantajaksi. Karppinen ei ole kalevalainen jäsenkorjaaja, vaan kansanparantaja, joka on ammentanut oppinsa muilta parantajalilja ja lisännyt omien havaintojen ja tutkimuksensa mukaan uusia elementtejä työhönsä.

Karppinen on tehnyt yhteistyötä sekä lääkäreiden että kansanparantajien kanssa ja kirjasta välittyy laaja osaaminen ja anatomian (ja osin fysiologian) tuntemus, mutta kovin tieteelliseksi kirjaa ei voi kutsua. Enemmänkin se kehuu tekijää asiakkaiden kiitostekstien kautta ja itse kirjoittajakin luo kuvaa miltei erehtymättömästä hoidosta. En epäile, etteikö Karppinen olisi loistava parantaja, mutta missään nimessä objektiivinen eikä kaikin osin eden analyyttinen kirja ei ole.

Kirja on tehty elämäkerraksi, ja sellaisena se toimii ja viihdyttää (alkuosan; sitten lukija puutuu). On hyvä, että suomalaisesta, perinteisestä kansanparannuksesta on kirjoitettu edes tämän verran; myös Karppisen laajaa osaamista on täten tullut edes pieni siivu dokumentoitua. Karppisen työtä jatkaa hänen poikansa, jonka kanssa työ käsittääkseni jatkuu edelleen.

Opiskeleminen jäsenkorjaajaksi

Ja sit asiaan! Kerron tässä miten olen aloittanut opiskelemiseni kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi. Koulutustahan järjestää Kansanlääkintaseura ja se kestää kaikkiaan 3½ - 4 vuotta. Koulutus jakautuu vuosittaisesti:
1) peruskoulutukseen, jonka jälkeen opiskelija on oppipoika
2) jatkokoulutukseen, jonka jälkeen voi käyttää kisällin nimitystä ja
3) seurantakoulutukseen, jonka suoritettuaan on kalevalainen jäsenkorjaaja.
Halutessaan voi suorittaa vielä näyttökokeen, jonka suorittanutta kutsutaan kalevalaiseksi kansanparantajaksi.
Minun tavoitteenani on tulla kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi noin kolmen vuoden kuluttua.

Oma koulutuspolkuni alkoi elokuussa 2007, jolloin aloitin peruskurssin.

Peruskursseilla teemme paljon käytännön harjoittelua toisilleen ja tutustumme otteisiin. Jokaisen lähijakson alussa opettaja suorittaa jäsenkorjauksen esimerkkiasiakkaalle, ja me opiskelijat pääsemme katsomaan, kommentoimaan, kyselemään ja huomaamaan mitä itse jo osaa ja ennen kaikkea mitä vielä emme osaa. Tavoitteena on, että saamme alusta asti kokonaisvaltaisen näkemyksen hoitamisesta. Jokainen esimerkkihoitotilanne on ainutlaatuinen, joskin opettaja käy asiat läpi aina samassa järjestyksessä.

Lähipäivien välillä teemme ja kirjaamme muistiin vähintään 15 asiakashoitoa, jotka tietenkin alkuvaiheessa ovat enemmänkin harjoittelua kuin hoitamista. Koulutuksessa on käytössä opintokirja, johon merkitään käydyt kurssit ja harjoittelut. Harjoittelussa käytetään potilasseurantalomaketta, joka on kehitetty yhdessä Kuopion yliopiston kanssa.

Jos peruskurssin tarkempi sisältö kiinnostaa, niin katso se wikistäni.

Ja asiathan kuulostavat simppeleiltä, kun ne on kuvattu paperilla tai kuvaruudulla, mutta miltä opiskelu oikeasti on tuntunut?

No, mielenkiintoiselta tietenkin. Ja äärimmäisen haastavalta! Tämä jos mikä vaatisi kärsivällisyyttä ja herkkyyttä, mikä aika välillä tuntuu olevan hukassa. Uskon, että rippunen pitkäkestoista toimintamuotoa on tähänkin takkiin jo tarttunut, mutta aika usein tuntuu turhauttavalta, kun ei osaa, ei tiedä eikä voi. Hoitotyötä ja ihmisen kohtaamista täytyy vaan harjoitella ja opetella kunnioittamaan toista ihmistä ja ennenkaikkea hänen kehoaan! Ja kyllä se niin on, että suurin osa tästä työstä tehdään sitten loppujen lopuksi suuvärkillä, joskin näpit ovat jäsenkorjauksessa avainasemassa. Mutta edes näpit eivät riitä, niiden on kohdattava asiakkaan keho ja löydettävä yhteinen sävel. Eikä edes jäsenkorjaaja tee ihmeitä (vaikka joskus olen sellasestakin kuullut), vaan jokaisen on itse haluttava parantua ja hoitaa itseään.

Mutta tähän mennessä olen oppinut, että en osaa. Se mitä en osaa, on vielä vähän hakusessa, mutta luja usko tulevaan ja kyseenalaistaminen ajaa minua eteenpäin. Tiedän jo toki otteita ja tapoja, joilla voi lievittää lihasten ja nivelten kireyttä, mutta enpä juuri muuta. Mutta näilläkin otteilla voi tuoda mielenkiintoa (hierojan) työhön, helpotusta moniin vaivoihin ja ymmärtää hippusia ihmisen anatomiasta.