31.5.2008: Täällä ollaan. Suuressa maailmassa. Matka oli pitkä ja loppuosa pomppuinen, mutta siitäkin selvittiin; kuka paremmin ja kuka vähän huonovointisemmin.
Eka ilta oli aikalailla omissa maailmoissa, sillä nukkumatti kolkutteli ankarasti ja annoimme naisissa periksi kuuden maissa. Ja aamulla ylös viiden jälkeen... tai no minä nukahdin sitten vielä puol seitsemään asti :-)
Aamulla olo oli jo ihan erimoinen ja downtown=Loop kutsui: mielenkiintoisia reittejä, sillä junakyyti on kahden aseman välissä suljettu. Tarkoitti sitä, että takaisin keskikaupungilta hotelliin tultiin KAHDESSA TUNNISSA, mutta nyt tiedetään jo aika hyvin millainen on O´Haran lentokenttä ja samalla on suurinpiirtein selvitetty se, miten täältä sitten joskus pääsee kotio.
Lämpöä on muuten riittävästi (noin 25+), windy-cityssä myös tuulee ja Sears towerissa on käyty ihailemassa maisemia sadannesta kolmannesta kerroksesta! Hyvältä näytti. Kuten myös Millennium Park (Gospel -festivaalit menossa) ja lapsilla näytti olevan kivaa The Crown Fountain -suihkulähteen alla... Kuvia myöhemmin. Myös se isompi suihkulähde (buckinham) tuli katsastettu ja sitten se kotimatka... Nyt pitäisi vielä jaksaa lähteä syömään jotain, sillä ihan pelkillä donitseilla ei elä. Vaikka niitä vetelisi aamiaiseksikin!
Vaan nukkumatti jo taas kutkuttelee, sillä täällä kello on vähän yli 6, koto-Suomessa se olisi jo vähän yli 2 yöllä. Mutta viilennyslaite pelaa Comfortable Suites -hotellissa ja two double beds riittää: tyttö toisessa yksin... Ja sitten on vielä tuo eteishuone, jossa voi katsella omaa ohjelmaa telkasta; päähuoneessa raikaa Disney Channel ja tätä nykyä ei enää tekstityksiä tarvittaiskaan: ainakin likka nauraa oikeissa kohdissa englanniksi.
It´s big and tired in here! Wishes to Hemmo...
1.6.2008: Hienoa, kirjasin jo kaiken, mutta yhteys oli poikki, joten sinne valui...taivaan tuuliin.
Mutta tuullut on täälläkin eli tänään on (varmaan viimeistä kertaa tällä reissulla paleltu. Lämpöä oli vain 18-20 ja vaikka aiurinko paistoin pilvettömältä taivaalta, niin takkia olisi kaivannut.
Aamu oli melkoisen kankea: herättiin (minäkin!) ennen kuutta melkoisen nuutuneina. Eli jet laggia pukkaa ja se tuntuu siltä ettei ole viikkoon nukkunut. Mutta kun pääsi liikkeelle, niin kyllä se siitä :-)
Ajettiin jo vanhalla tutulla CTA:lla eli metrolla Looppiin ja käppäistiin Field Museumiin. Tapasimme siis Suen ja muutaman muumionkin (joista joku lupasi nähdä unta yöllä) ja itse talo on jo näkemisen arvoinen!
Akvaarioon ei jaksettu, sillä päät painoi noin kaksi tonnia ja päätimme lievittää naisihmisten väsymystä poikkeamalla Macy´sille. eihän se ole kuin maailman toiseksi suurin tavaratalo.... Jätettiin ihanat laukut kuitenkin hyllyille, jotta jäisi vähän varaa muuhunkin puuhailuun Etelä-Carolinassa. Mutta kieltämättä siellä olisi kulunut varmaan tunti jos toinenkin.
Halusimme kuitenkin päästä ajoissa lepäämään, ja ihan hyvä olikin sillä puolen tunnin metrokyytiin tuntuu täällä kuluvan säännöllisesti lähes kaksi tuntia! Siis shuttle - bussi (koska metro on remontissa yhdessä kohtaa) - metro. Ja takaisin shuttle lupasi hakea suoraan Rosemontin asemalta O´Haren lentokentän sijaan (koska näin ei enää bussin jälkeen tarvitse mennä takaisin metroon ja sillä O´Hareen, missä sitten junalla terminaali kolmoseen, mistä shuttle sitten hakee,kun hakee). Mutta luvattu kyyti kesti saapua 45 minuuttia! Se on ihan liikaa väsyneenä...
Onneksi täällä ei ole tähän aikaan vuodesta tarvinnut muuten jonotella, kaikki on käynyt sujuvasti! Ja kaupunki on siisti, ystävällinen ja mukava.. voisi täällä olla pitempäänkin, jos vaan rahaa riittäisi:-) On itse asiassa outoa, että metron sisäänkäynnit ovat huomaamattomia ja puhtaita, eikä kerjäläisiä näe kovin paljoa. Kaikki ovat avuliaita ja puheliaita; avustajia, ohjaajia ja neuvojia on joka paikassa.
Ja mikä parasta (:-) tässä maassa kaikki on niin isoa, että itsensä voi tuntea pieneksi ihmiseksi; myös ihan konkreettisesti.
Huomenna siis lennetään Etelä-Caroliinaan ja päästään autoilemaan. Maassa maan tavalla tai...
Eka ilta oli aikalailla omissa maailmoissa, sillä nukkumatti kolkutteli ankarasti ja annoimme naisissa periksi kuuden maissa. Ja aamulla ylös viiden jälkeen... tai no minä nukahdin sitten vielä puol seitsemään asti :-)
Aamulla olo oli jo ihan erimoinen ja downtown=Loop kutsui: mielenkiintoisia reittejä, sillä junakyyti on kahden aseman välissä suljettu. Tarkoitti sitä, että takaisin keskikaupungilta hotelliin tultiin KAHDESSA TUNNISSA, mutta nyt tiedetään jo aika hyvin millainen on O´Haran lentokenttä ja samalla on suurinpiirtein selvitetty se, miten täältä sitten joskus pääsee kotio.
Lämpöä on muuten riittävästi (noin 25+), windy-cityssä myös tuulee ja Sears towerissa on käyty ihailemassa maisemia sadannesta kolmannesta kerroksesta! Hyvältä näytti. Kuten myös Millennium Park (Gospel -festivaalit menossa) ja lapsilla näytti olevan kivaa The Crown Fountain -suihkulähteen alla... Kuvia myöhemmin. Myös se isompi suihkulähde (buckinham) tuli katsastettu ja sitten se kotimatka... Nyt pitäisi vielä jaksaa lähteä syömään jotain, sillä ihan pelkillä donitseilla ei elä. Vaikka niitä vetelisi aamiaiseksikin!
Vaan nukkumatti jo taas kutkuttelee, sillä täällä kello on vähän yli 6, koto-Suomessa se olisi jo vähän yli 2 yöllä. Mutta viilennyslaite pelaa Comfortable Suites -hotellissa ja two double beds riittää: tyttö toisessa yksin... Ja sitten on vielä tuo eteishuone, jossa voi katsella omaa ohjelmaa telkasta; päähuoneessa raikaa Disney Channel ja tätä nykyä ei enää tekstityksiä tarvittaiskaan: ainakin likka nauraa oikeissa kohdissa englanniksi.
It´s big and tired in here! Wishes to Hemmo...
1.6.2008: Hienoa, kirjasin jo kaiken, mutta yhteys oli poikki, joten sinne valui...taivaan tuuliin.
Mutta tuullut on täälläkin eli tänään on (varmaan viimeistä kertaa tällä reissulla paleltu. Lämpöä oli vain 18-20 ja vaikka aiurinko paistoin pilvettömältä taivaalta, niin takkia olisi kaivannut.
Aamu oli melkoisen kankea: herättiin (minäkin!) ennen kuutta melkoisen nuutuneina. Eli jet laggia pukkaa ja se tuntuu siltä ettei ole viikkoon nukkunut. Mutta kun pääsi liikkeelle, niin kyllä se siitä :-)
Ajettiin jo vanhalla tutulla CTA:lla eli metrolla Looppiin ja käppäistiin Field Museumiin. Tapasimme siis Suen ja muutaman muumionkin (joista joku lupasi nähdä unta yöllä) ja itse talo on jo näkemisen arvoinen!
Akvaarioon ei jaksettu, sillä päät painoi noin kaksi tonnia ja päätimme lievittää naisihmisten väsymystä poikkeamalla Macy´sille. eihän se ole kuin maailman toiseksi suurin tavaratalo.... Jätettiin ihanat laukut kuitenkin hyllyille, jotta jäisi vähän varaa muuhunkin puuhailuun Etelä-Carolinassa. Mutta kieltämättä siellä olisi kulunut varmaan tunti jos toinenkin.
Halusimme kuitenkin päästä ajoissa lepäämään, ja ihan hyvä olikin sillä puolen tunnin metrokyytiin tuntuu täällä kuluvan säännöllisesti lähes kaksi tuntia! Siis shuttle - bussi (koska metro on remontissa yhdessä kohtaa) - metro. Ja takaisin shuttle lupasi hakea suoraan Rosemontin asemalta O´Haren lentokentän sijaan (koska näin ei enää bussin jälkeen tarvitse mennä takaisin metroon ja sillä O´Hareen, missä sitten junalla terminaali kolmoseen, mistä shuttle sitten hakee,kun hakee). Mutta luvattu kyyti kesti saapua 45 minuuttia! Se on ihan liikaa väsyneenä...
Onneksi täällä ei ole tähän aikaan vuodesta tarvinnut muuten jonotella, kaikki on käynyt sujuvasti! Ja kaupunki on siisti, ystävällinen ja mukava.. voisi täällä olla pitempäänkin, jos vaan rahaa riittäisi:-) On itse asiassa outoa, että metron sisäänkäynnit ovat huomaamattomia ja puhtaita, eikä kerjäläisiä näe kovin paljoa. Kaikki ovat avuliaita ja puheliaita; avustajia, ohjaajia ja neuvojia on joka paikassa.
Ja mikä parasta (:-) tässä maassa kaikki on niin isoa, että itsensä voi tuntea pieneksi ihmiseksi; myös ihan konkreettisesti.
Huomenna siis lennetään Etelä-Caroliinaan ja päästään autoilemaan. Maassa maan tavalla tai...
Tekstit
