Kirja-arviota

Luin tässä taannoin Hannes Karppisen omaelämänkerrallisen kirjan Parantajan tie (Otava, 1998). Kirja keskittyi kertomaan hänen lapsuudestaan (joka oli köyhä), varhaisesta työhön joutumisesta ja sittemmin tiestä parantajaksi. Karppinen ei ole kalevalainen jäsenkorjaaja, vaan kansanparantaja, joka on ammentanut oppinsa muilta parantajalilja ja lisännyt omien havaintojen ja tutkimuksensa mukaan uusia elementtejä työhönsä.

Karppinen on tehnyt yhteistyötä sekä lääkäreiden että kansanparantajien kanssa ja kirjasta välittyy laaja osaaminen ja anatomian (ja osin fysiologian) tuntemus, mutta kovin tieteelliseksi kirjaa ei voi kutsua. Enemmänkin se kehuu tekijää asiakkaiden kiitostekstien kautta ja itse kirjoittajakin luo kuvaa miltei erehtymättömästä hoidosta. En epäile, etteikö Karppinen olisi loistava parantaja, mutta missään nimessä objektiivinen eikä kaikin osin eden analyyttinen kirja ei ole.

Kirja on tehty elämäkerraksi, ja sellaisena se toimii ja viihdyttää (alkuosan; sitten lukija puutuu). On hyvä, että suomalaisesta, perinteisestä kansanparannuksesta on kirjoitettu edes tämän verran; myös Karppisen laajaa osaamista on täten tullut edes pieni siivu dokumentoitua. Karppisen työtä jatkaa hänen poikansa, jonka kanssa työ käsittääkseni jatkuu edelleen.